Kokemäenjoen kalajuhlat ennen vanhaan

Nakkilassa on harjoitettu nahkiaisen kalastusta kautta aikain. Vuosina 1844 - 1845 kruunun kaikki kalavedet mitattiin ja kartoitettiin Kokemäenjoessa ja kymmenen vuotta myöhemmin tarkastettiin valtiovallan toimesta kalastuspaikat. Tärkeää oli se, että kuninkaanväylä oli vapaana joen keskivirrassa josta kalat esteettömästi pääsivät kulkemaan.

Kokemäenjoki on Nakkilan kohdalla ollut aikanaan erinomainen kalastuskohde. Luonnon olosuhteet ovat luoneet mahdollisuuden laajamittaiseen kalastukseen. Muinoin kalarikkaan

Kokemäenjoen parhaita antimia olivat lohi, siika ja nahkiaiset. Kansantiedot kertovat varakkaamman väen kautta maakunnan ennen vanhaan käyneen kesäisin parhailla pyyntipaikoilla juhlimassa ja herkuttelemassa lohi- ja siikakeitoilla. Tiedot kertovat Nakkilassa sijaitsevan Lammasten lahden kalajuhlien jatkuneen kautta vuosisatojen, miltei siihen asti kunnes lohen ja siian pyynti tokeilla 1930 -luvun puolivälissä lopetettiin. Valtava oli se kalojen paljous - säilyneistä tiedoista päätellen - mikä Kokemäenjoesta vuosittain saatiin esim. siihen aikaan, jolloin Nakkila vielä kuului Ulvilaan.

Vielä vuosisadan vaihteessa oli kartanonomistajien ja talollisten kaikkialta maakunnasta Säkylää myöten tapana retkeillä pyyntiaikoina joukoittain Lammasten lahdelle siikaa syömään. Kyllä oli tokeitakin: Nakkilan alueella Lammaisten kolmen tokeen lisäksi oli vielä kylätokeet kaikissa muissa jokivarren kylissä. Niinpä aikoinaan kehkeytyi sananparsi: "Jos Isonkyrön pelto, Limingan niittu, ja Ulvilan kalavesi olis kaikki yhres,ni sihe soveis tul keisarinki asumaa.". Nahkiaisia pyydettäessä papille kuului yhden aamun saalis vuodessa.

Kalastuksen yhteydessä pidettiin rannalla "kalapaaleja", joihin tuli väkeä kuokkavieraina muistakin pitäjistä, mm. ulvilalaisia ja euralaisia. Siian mahaa sanottiin "moukuksi" ja koska euralaiset olivat mieltyneet siikasoppaan, sanottiin, että siian "moukusta" johtuvat "euralaisten isot nokat".

Nahkiaisen pyynti jatkui

Ikävä kyllä kaikkein kultaisimmat ajat ovat menneet. Kalajuhlat ovat historiaa. Suuret herkkukalat eivät enää sittemmin nousseet Kokemäenjokeen. Mutta nahkiainen, joen viimeinen arvokkaampi "kala", meni vielä pyydykseen vanhaan hyvään tapaan. Tämän omituisen ympyräsuun huomattavin pyyntipaikka Nakkilassa oli vielä 1940- luvulla Ruskilan koski. Nakkilassa oli vanhastaan yhdeksän toetta, joissa kaikilla oli valtion osuus. Ne olivat Kallion, Köönikän, Savikon, Kukonharjan, Viikkalan, Soinilan, Arantilan, Ruhaden ja Ruskilan kosket.

Tokeitten paikat oli tarkkaan määrätty. Muutokset saatiin tehdä ainoastaan käräjillä. Tokeet oli rakennettava joka kevät uudelleen ja syksyn tullen ne olivat korjattava taas pois. Tokeet olivat suuritöisiä ja niissä käytettiin paljon puutavaraa, mm. suuria ja pitkiä hirsiä. Toe oli kuitenkin vain apuväline. varsinaisia pyydyksiä olivat jykevätekoiset, puusta rakennetut varpumerrat. Toelahkon jäsenet olivat kukin manttaalinsa mukaan velvoitettuja joka vuosi tuomaan sovitun määrän tokeessa tarvittavaa erilaista puutavaraa, samoin toetta tehtäessä pitämään miehen tai useamman joka päivä rakennustöissä, kunnes toe saatiin valmiiksi. Tämän jälkeen jäsen oli oikeutettu kalastamaan osuutta vastaavan määrän tokeessa.

Kuvernöörin nahkiaisen pyyntiä
koskevat määräykset

Nahkiaisen pyydystämisestä kuvernööri antoi määräyksen v. 1866 kalastusasetuksesta. Pyyntiaika oli syyskuun puolivälistä vuoden loppuun. Toekalastusta saatiin harjoittaa heinäkuun alusta syyskuun 10 päivään. Nahkiaistokeiden rakentamisesta paikkakuntalaiset olisivat itse halunneet määrätä, mutta kuvernöörin mukaan tokeet tuli rakentaa kesäkuun 13. ja heinäkuun 1. päivän välisenä aikana ja toe purkaa ennen lokakuun 1. päivää. Kuvernöörin päätökset vahvisti senaatti vuonna 1879.

Päätös ei tyydyttänyt kalastusta harjoittavia isäntiä, vaan nämä pyysivät muutosta kuvernöörin päätökseen nahkiaisen pyyntiä kokevalta osalta. Heidän mielestään kalastamiseksi määrätty aika oli aivan liian myöhäinen. Valittajat pyysivät entisiä oikeuksiaan saada aloittaa pyynti elokuun 15. päivä, koska muuten häviäisi koko nahkiaispyynti ja "siitä tultaisiin kertomaan kuin tarinaa ikään".

Kerpun historia

Täyteen nahkiaismertaan mahtui 10 "kerpua" nahkiaisia: kerpu muodostui 31 nahkiaisesta, "30 nahkiaista ja yksi siteeksi". Laskettaessa aamulla saalista tarvittiin kaksi laatikkoa, toiseen laskettiin 30 nahkiaista, toiseen heitettiin näiden 30:n merkiksi yksi, josta lopuksi voitiin laskea kerpujen lukumäärä.

Nahkiaismerrat laskettiin illalla auringon laskiessa ja koettiin aamulla auringon nousun aikaan. Merrassa oli ruohoilla tukittu "suu" josta kalat otettiin laatikkoon ja pantiin sumppuun tai paistettiin.

(Tauno Aikala, maanviljelijä, Nakkila, 1962).

Nahkiaismerran valmistus

Nahkiaimerta valmistettiin veistetyistä katajanvarvuista sitomalla ne halkaistuilla kuusenjuurilla. Ensiksi tarvittiin 20 varpua, jotka yhdistettiin "tupuralenkillä". Varpujen päiden keskelle "tupuralenkin" sisään lyötiin vasaralla tiukkaan puukiila. Kuusen juuret kerättiin kuivilta kangasmailta. Juurista sidottiin "sykeröitä" ja yhteen mertaan tarvittiin kaksi "sykeröä". "Tupuralenkki" sahattiin alun perin lehmän sarvesta, mutta myöhemmin sitä alettiin valmistaa kuparista. Jokaisella osakkaalla oli "tupuralenkissä" oma puumerkkinsä. Varpuja tarvittiin yhteen mertaan n. 300 kpl, 170 "emään" ja 130 "nieluun". Sitomiseen tarvittavat juuret täytyi varastaa metsästä, koska metsänomistajat pelkäsivät, että metsä
lakkaa kasvamasta, kun juuria kerättiin.

(Kalle Ojala, mertamestari, Nakkila 1962).

Nahkiainen vaakunassa

Nahkiaisen pyynnillä on aina ollut vahvat perinteet
Nakkilassa. Se on kuvattu myös kunnan vaakunassa. Vaakunassa on sinisessä kentässä kultainen palkki,
jossa on musta nahkiainen ja palkin molemmin
puolin kolme paaluttaista kultatähkää. Vaakuna
selittyy alueen elinkenoelämän erityispiirteillä:
maanviljelyn valta-asemalla ja nahkiaisen pyynnillä.
Nakkilan vaakunan on suunnitellut taiteilija
G. von Numers ja se vahvistettiin 18.2.1953.